Uiden kotiin - Deborah Levy

Turkulainen osuuskuntakustantamo Fabriikki sanoo etusivullaan: ”Julkaisemme vuodessa neljä pientä mestariteosta, joista et välttämättä koskaan muuten kuulisi.” Ja toden totta, vaikea kuvitella Deborah Levyn pienoisromaania Uiden kotiin suurten kustantajien listoille. Entä onko kyseessä mestariteos? On.

Deborah Levy on brittiläinen näytelmäkirjailija, kirjailija ja runoilija. Hän kirjoitti kolme romaania 1980-1990 -luvuilla ja pitkän tauon jälkeen vuonna 2011 ilmestyi Uiden kotiin (Swimming home), joka kahmi palkintoja ja palkintoehdokkuuksia.

Tarinan asetelma on petollisen yksinkertainen. Kuuluisa runoilija Joe Jacobs viettää lomaa perheensä ja tuttavapariskunnan kanssa turistihuvilalla Nizzassa. Eräänä aamuna huvilan uima-altaassa polskuttelee alaston, langanlaiha tyttö Kitty Finch, jonka runoilijan vaimo toisten tyrmistykseksi pyytää jäämään heidän vieraakseen. Tyttö käyttäytyy epäsovinnaisesti ja sekopäisesti. Mukanaan hän on tuonut kirjoittamansa runon ”Uiden kotiin”, josta kärttää runoilijan mielipidettä.

”Tyttö ei ollut runoilija. Hän oli runo. Hän oli napsahtamaisillaan kahtia. Joe ajatteli, että hänen omat runonsa olivat saaneet tytön rah rah rah rakastumaan häneen. Ajatus oli sietämätön. Hän ei kestänyt sitä. Tyttö yritti muistaa, kuinka sanotaan muistaa.”

Mutta kyseessä ei ole vain se tavallinen tarina, jossa epävakaa tyttö rakastuu julkkistaiteilijaan. Kitty Finchin hahmo on pikemminkin katalysaattori, joka sysää tarinan muut hahmot syville vesille omaan minuuteensa ja menneisyyteensä.

Nyt päästään siihen, miksi kyseessä on mestariteos (tai yhteen lukuisista syistä). Henkilökuvaus on herkullista ja maalauksellista, kuin siveltimellä taltioitua psyyken analyysia. Ja koska kyseessä on pienoisromaani, vajaa 150 sivua, pitää vetojen olla lyhyitä ja tarkkoja.

Levyn, ja suomentaja Laura Vesannon, lauseet ovat täydellisiä, rytmitys on täydellistä. No, lopetan tähän, kun en enää näköjään osaa muita adjektiiveja kuin täydellinen. Mutta se kertookin olennaisen tästä kirjasta.

Uiden kotiin mm. seuraavissa kirjablogeissa: Ullan luetut, Hurja hassu lukija, Lumiomena, Täysien sivujennautinto ja Usva

Uiden kotiin (Swimming Home) / Deborah Levy, suomentanut Laura Vesanto. Fabriikki kustannus 2016.

Metsän äiti - Anne Leinonen

”Tilastollisesti tällä kylällä kyllä tapahtuu enemmän kuin kauhuelokuvassa.”

Nuori nainen, Riina, palaa vuosien tauon jälkeen synnyinseudulleen töihin. Ränsistynyt kotitalo soisen metsän reunalla nostaa pintaan niin kaihon kuin ahdistuksen, ympäröivän kyläpahasen asukkaat ovat uteliaita, silti umpimielisiä. Voisiko suomalaisempaa olla?!

Kesätyö Museoviraston leivissä jää taka-alalle, kun Riina alkaa näkemään näkyjä, vai ovatko ne muistoja, vuosia sitten suolta surmattuna löydetystä tytöstä ja mökkiinsä elävältä palaneesta miehestä. Jotain on pahasti vinossa ja peloistaan sekä muiden vastustuksesta huolimatta Riina ryhtyy penkomaan menneisyyttä.

Menneet pahat teot, kosto ja hyvitys. Tästä on kyse, mutta peruskaavan jännärillä teemaa ei käsitellä. Tarinassa sukelletaan syvälle suomalaiseen mytologiaan, metsänpeittoon ja vaihdokkaiden maailmaan. Ja tietysti suohon, Suomessa kun ollaan. Lukiessa tunki mieleen myös kreikkalaisten myytti maan jumalattaresta Gaiasta. 

Leinonen ujuttaa myytit ja muinaisuskomukset realistiseen maailmaan aluksi vaivihkaa ja lisää kierroksia ja jännitettä loppua kohden, niin että kirja pitää ahmaista yhdeltä istumalta.

Kirjailija taitaa myös luontokuvauksen ja osaa luoda vahvoja tunnelmia: ”Tie oli kasvanut umpeen, mutta siirtelin risukkoa syrjään ja puskin tiheikön läpi soistuneelle aukiolle. Sumun sormet tavoittelivat minua, mutta kuljin sitä nopeammin. Lähestyin suomökkiä jalkoja varovasti maahan sovittaen. Maaperä hyllyi ja kurnahteli, sammalikko tihkui kosteutta ja saappaanvarteen puski vettä.”

Suosittelen myös Leinosen romaania Viivamaalari, joka on kaupunkimiljööseen sijoittuva dystopia. 

Metsän äidistä ovat kirjoittaneet mm. Usvankirja, Oksanhyllyltä, Kirjakaapinkummitus.

Metsän äiti / Anne Leinonen. Atena 2017.

Haasteita ja hyviä lukuelämyksiä

Alkuvuosi on ollut hienoista haipakkaa leipätyön kanssa. Blogi vaipui hibernaatioon. Lukeminenkin on ollut jähmeää, mutta jotain sentään on tullut tavattua. Tammikuun alussa oli vielä rehvakas olo ja tartuin pariin haasteeseenkin.

Ompun runohaasteen aloitin varsin rempseästi. Luin suitsait jokusen kokoelman (lukukokemuksista lisää toisella kertaa), sekä pikkuisen tietotaustaa Siru Kainulaisen teoksesta Runon tuntu. Mielenkiintoinen kirja, joka harmi kyllä piti palauttaa kirjastoon ennen kuin ehdin edes puoleen väliin. Positiivista tietysti että kirja kirjastossa kiertää, eikä pötköttele hyllyssä.

Mutta sitten tapahtui jotain. Runojen lukeminen jäi. Se vain jäi.

Vastasin haasteeseen tammikuussa näin: Tämä on hyvä haaste! Runot tuppaavat minulla jäämään paitsioon, joten tässä on hyvä tapa selvittää, miksi niin käy. Ehkä löydän runouden, ehkä totean että ei ole minun juttuni. Kesällä se nähdään. Hienoa, että Omppu pidensi haasteen koko vuoden mittaiseksi; ehdin vielä terästäytyä ja reflektoida. Miksi alkuinnostus ei kantanut, koska kuitenkin pidin lukemastani... Jännää.

Helmetin lukuhaasteeseen läksin myös. Ja olenkin yrittänyt lukemilleni kirjoille löytää sopivan kohdan haastelistasta. Hankalaa! Voisihan sitä toisinkin päin toimia ja etsiä haasteeseen sopivia kirjoja, mutta jatkan kiemurteluani, katsotaan kuinka monta osumaa saan aikaiseksi. Haasteen etenemisestä toitottelen Twitterissä.

Lyhykäisesti muutamasta alkuvuonna lukemastani uutuuskirjasta:

 

Lumikadun kertoja / Katja Kaukonen, WSOY 2017

Tarina sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Puolaan. Talonmies kertoo sodan riepottelemien asukkaiden elämästä Lumikadulla, Gwiazdan kaupungissa. Varmaotteista, kaunista kerrontaa. Kaukonen kirjoittaa värikkään henkilökaartinsa hahmoista lämpimästi ja koskettavasti. Lukiessa tuli mieleen useammankin kerran Markus Zusakin Kirjavaras.

 

Muistojen kirja / Petina Gappah, suomentanut Tero Valkonen, Otava 2017

Albiinonainen istuu murhasta syytettynä kuolemansellissä zimbabwelaisessa vankilassa ja kertoo tarinaansa yhdysvaltalaiselle toimittajalle. Synkkä ja rankka tarina on kerrottu aistivoimaisesti ja viehättävästi. Kirjassa on yksi kauneimpia viimeisiä lauseita, mitä tiedän, värisytti selkäpiitä ja kostutti silmäkulmat.

Pähkinänkuori / Ian McEwan, suomentanut Juhani Lindholm, Otava 2017

Pähkinänkuori pähkinänkuoressa: känninen sikiö selittää maailmaa. Tarinan kertoja on syntymätön lapsi, joka kohdun sisällä seuraa, kuinka hänen äitinsä suunnittelee rakastajansa kanssa miehensä ja tulevan lapsensa isän murhaamista. Äiti naukkailee ja kuuntelee podcasteja, joten sikiöstä on kehittynyt viiniasiantuntija, sarkastinen oppinut ja nykyajan analysoija. Melkoisen uskalias asetelma, mutta koska Ian McEwan on mestari, on käsissämme lähes täydellinen lukuelämys.

Sleeping Giants / Sylvain Neuvel

Maanpinnan alta paljastuu jättimäisiä, metallisia ruumiinosia. Salainen tutkimusryhmä alkaa jäljittämään palasia ja ratkomaan niiden mysteeriä. Näppärä ja mukaansatempaava tieteistrilleri. Kuuntelin tämän englanninkielisenä äänikirjana, jonka totetus on vertaansa vailla! Useamman lukijan juuri sopivasti kuunnelmamainen luenta on fantastista! 

Like on julkaissut kirjan suomeksi nimellä Uinuvat jättiläiset, suomentajana Juha Ahokas.