Kirkkaus - Riitta Jalonen

”Mikä oli ensimmäinen lause ja missä se on nyt? Missä se on piilossa, olen tehnyt sen jo, kirjoittanut jo, mutta en näe sitä toisten joukosta, en erota sitä muista. Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.”

Kirkkaus kertoo uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta (1924 – 2004), poikkeuksellisen herkästä ja lahjakkaasta ihmisestä, jota hoidettiin vuosikausia  psykiatrisessa sairaalassa skitsofreenikkona. Janetin perhe joutui kohtaamaan monta tragediaa: kaksi tytärtä kuoli hukkumalla, poika sairasti kaatumatautia, perhe oli köyhä ja usein muun yhteisön silmätikkuna. Rikas sisäinen elämä ja kielentaju pelastivat Janetin elämälle itsemurhayrityksen, laitoshoidon ja sähköshokkien jälkeen.

”Seacliff oli kivinen vuori, joka täytettiin ihmisillä. Ennen pitkää monet muuttuivat rievuksi, lattian pesurätin kokoisiksi. Ajatuksissani kuljetin heidät pois sairaalasta, sen vessoista, käytäviltä, pesuhuoneista, päivähuoneista, hoitohuoneista ulos avaraan maisemaan, jossa he saivat kirjaimia ja kielen.”

Riitta Jalonen on tehnyt kulttuurisen urotyön. Paitsi että Kirkkaus on upea romaani, se esittelee meille upean kirjailijan, josta harva on aiemmin ollut tietoinen. Heti kirjan luettuani hankin Kobostoresta e-kirjana Janet Framen esikoisen Owls do cry ja parin ensimmäisen luvun jälkeen olen myyty. Framen kerronta on hienovireistä ja tarkkanäköistä: hahmot ovat eläviä ja ajattelevia, ympäristön voi aistia ja sinne voi uppoutua, kirjailijan ääni humisee kuin metsä, välillä huomaamattoman hiljaa, välillä pauhaten.

Mietityttää, kuinka paljon mielenkiintoisia kirjailijoita ja hyvää kirjallisuutta jääkään katveeseen. En odotakaan että kaikesta voisi olla tietoinen tai kaiken voisi kääntää, mutta en voi välttyä ajattelemasta, mitä kaikkea katoaa bestsellereiden jalkoihin.

Vuoden 2017 ensimmäinen lukemani kirja oli tässä ja olkoon se myös ensimmäinen kirja Helmetin lukuhaasteessa, laitan sen kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja.

Kirkkaus / Riitta Jalonen. Tammi 2016.

Lukuvuoteni 2016

Vuoteen on mahtunut paljon hyviä lukuelämyksiä. Minimitavoite 50 luettua kirjaa ei ihan tullut täyteen, hitaahko lukija kun olen ja työelämä haittaa harrastusta. Onneksi olen oppinut kesken jättämisen taidon ja vieläpä lakannut häpeämästä sitä! Jos ei nappaa, niin ei nappaa. Tyylikkäämmin asian voisi ilmaista lainaamalla yhtä kirjastoalan gurua S. R. Ranganathania: "Jokaiselle lukijalle kirja, jokaiselle kirjalle lukija".

Tässä muutama menneen vuoden loistohetkistä:

 

Kotimaiset kolauttajat

Lukeminen painottui tänä vuonna näköjään enemmän käännöskirjallisuuteen. Noin (vain?) kolmasosa lukemistani kirjoista oli kotimaisia, mutta ne olivatkin sitten helmiä kaikki tyynni. Pakotin itseni valitsemaan tähän koosteeseen vain kolme vaikuttavaa teosta.

Mies, ja hänen asiansa / Pirkko Saisio

"Ilmoitus on tässä, sivun alalaidassa. Tässä se nyt kuitenkin on. Ja tässä todellakin väitetään, ettei merta enää ole. Olkoon niin. Ei kiveä kiven päälle, Pablo, ei kiveä kiven päälle. Sellaisen minä vaadin omaan muistokirjoitukseeni."

Vanhan ystävän kuolinilmoituksen näkeminen suistaa miehen raiteiltaan. Harvoin lukiessa tulee näin vahvaa tunnetta, että on fiktiivisen hahmon pään sisällä ja nahoissa. Pirkko Saisio on mestari!

Mies joka kuoli / Antti Tuomainen

Mies saa kuulla lääkärin vastaanotolla, että häntä on jo pitkään myrkytetty ja hän voi kuolla hetkenä minä hyvänsä. Ennen kuolemaansa mies aikoo kuitenkin selvittää, kuka häntä on murhaamassa ja miksi.

Tästä ei trilleri juuri voi parantua! Kielellisesti rikas ja mustalla huumorilla höystetty tarina imaisee mukaansa päähenkilön kujanjuoksuun niin ettei kirjaa malta laskea käsistään.

Luxus / Milja Kaunisto

"Pariisi oli vanhan kuningaskunnan peili. Se oli viemäri, johon ahne antoi ylen voidakseen ahmia lisää. Se oli häkki, jossa nälkäinen nääntyi epätoivoon edessään olkileipä, johon porvarillakaan ei ollut varaa."

Luxus näyttää kuinka pieni, ahne ja irstas olio ihminen pahimmillaan on. Mutta ehkä jotain hyvääkin meistä sentään löytyy. Säväyttävä historiallinen romaani Ranskan vallankumouksesta.

 

2016 oli hyvä scifivuosi

Station eleven / Emily St. John Mandel

Heti tammikuun alussa tuli luettua vuoden yksi parhaimmista kirjoista: Arthur C. Clarke-palkinnon voittaja Station Eleven on taitavasti rakennettu, kauniisti kirjoitettu tarina ja terävänäköinen spekulaatio pandemian jälkeisestä maailmasta.

Emily St. John Mandel luotaa ihmisen psyykeä armotta ytimeen asti, mistä löytyy ahneutta, itsekkyyttä ja muuta ikävää, mutta myös pyyteettömyyttä, lähimmäisenrakkautta, ja ennen kaikkea uskoa kulttuurin rakentavaan ja parantavaan voimaan. Ei tarvitse olla scifin harrastaja nauttiakseen tästä kirjasta, suosittelen kaikille.

Slade House / David Mitchell

David Mitchell yllättää kirja kirjalta. Hän on genrekameleontti, joka hallitsee lajityypin jos toisenkin. Ja myös puhuu voimakkaasti sen puolesta että ns. viihdekirjallisuutta ja ns. korkeakirjallisuutta (literary vs. genre) ei erotettaisi eikä varsinkaan arvotettaisi jyrkästi. Hyvä, kannatan! Slade House on tiivistunnelmainen kauhutarina salaperäisestä talosta, jonne kutsutaan "vieras" joka yhdeksäs vuosi lokakuun viimeisenä lauantaina. Mutta mitä vieraanvaraisuuden taakse kätkeytyy?

Acceptance / Jeff VanderMeer

Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogiassa tutkimusretkikunta yrittää selvittää ihmisjärjelle käsittämättömiä ilmiöitä tunnetun maailman viereen muodostuneella vaarallisella alueella.  

Sarja on mysteerikirjallisuuden parhaimmistoa, jossa lyövät kättä scifi, kauhu ja psykologinen jännitys. Kerronta pitää otteessaan ja on tavattoman värikästä.





 

Illuminae / Kaufman & Kristoff

Vuoden piristävin ylläri oli nuorille aikuisille suunnattu avaruusooppera Illuminae. Syrjäistä planeetta Kerenzaa pommitetaan ja eloon jääneet lähtevät pakomatkalle kolmella avaruusaluksella viholliset kintereillään. Päähenkilökaksikko, rakastavaiset Kady ja Ezra joutuvat mylläkässä eri aluksille.

Kerronta koostuu hakkeroiduista asiakirjoista, kuten sähköposteista, kartoista, kuulustelupöytäkirjoista ja kommentoiduista valvontakameranäytteistä. Kuulostaako tylsältä? Ota selvää, mutta suosittelen kypärää (mielellään avaruussellaista) ja turvavyötä. Vauhdikas ja hauska tarina on toteutettu visuaalisesti upealla tavalla.

 Lemppareita

Hävityksen jumala / Kate Atkinson

Paljon on hyviä kirjailijoita ja paljon myös itsellä lempikirjailijoita, mutta on vain yksi Kate Atkinson. Kirjojen rakenne, henkilöt, kieli ja kerronta, tarinan kaari... parhautta kaikki.

Hävityksen jumala on itsenäinen sisarteos romaanille Elämä elämältä. Päähenkilö Teddy Todd on runoilija ja lentäjäsankari, jonka vaiheita seurataan niin sota-ajalla kuin sen jälkeen.

Yhden miehen ja hänen läheistensä tarinan kautta Atkinson maalaa panoraaman 1900-luuvn Britannian ja laajemminkin Euroopan henkisestä ilmapiiristä ja muutoksesta.

Käärmeitten kesä / Virpi Hämeen-Anttila

Dekkareita tulee luettua verrattain vähän, mutta Kalle Björk -sarjaan olen jäänyt koukkuun ja odottelen innolla uusia osia.

Sarjan ensimmäinen kirja Yön sydän on jäätä esitteli meille Karl Axel Björkin, sisäasianministeriön virkamiehen, joka toimii myös salapoliisina 1920-luvun Helsingissä.

Seikkailut jatkuvat vakuuttavasti ja koukuttavasti sarjan kakkosessa Käärmeitten kesässä. Iäkäs nainen löytyy kuolleena asunnostaan ja kaikki viittaa luonnolliseen kuolemaan. Mutta vainajan sukulaiset epäilevät, että jutussa saattaa olla jotain hämärää ja pyytävät Björkin apuun.

Hyvää lukuvuotta 2017!