Olimme ihan suunniltamme - Karen Joy Fowler

Tätä kirjaa markkinoidaan yllätyskäänteellä. Turhaan, jos minulta kysytään. Kirjailija pudottelee muutaman vihjemurusen ennen lopullista paljastusta, joka tulee muutenkin aika alussa, ja ainakaan omalla kohdallani en usko, että kirjan vetovoima olisi vähentynyt tai tulkintani muuttunut, vaikka olisin tiennyt käänteen etukäteen, vaikka se olisi präntätty takakanteen. Mutta mennään kirjailijan ehdoilla ja kaarrellaan.

Rosemary, tai Rosie, kertoo hajonneen perheensä tarinan. Sisko katosi kun Rosie oli viisivuotias, veli lähti läiskimään kun Rosie oli yksitoistavuotias, isä on psykologi, jonka loistokkaimmat vuodet tutkijana ovat takanapäin ja tyhjyyttä täyttää alkoholi, äitiä piinaavat perheen menetykset. Poissaolevista perheenjäsenistä ja menneisyyden tapahtumista ei puhuta.

Rosie on hiljainen ja syrjään vetäytyvä vaikka lapsena hän pulisi ja pulputti kuin papupata. Alkaessaan keriä auki hataroita lapsuuden muistikuvia mieleen palautuu veljen aggressiivinen kommentti: ”Hemmetti, olisitpa sinä vain pitänyt kerrankin turpasi kiinni.” Jotain traumatisoivaa on täytynyt tapahtua, jotain siskon katoamiseen liittyvää.

Koulussa Rosieta kiusataan rankasti, hän on erilainen, hän ei kuulu joukkoon, eikä osaa käyttäytyä oikein. Hän päättää sopeutua ja muuttua tavalliseksi. Yliopistossa hän tekee surkuhupaisan havainnon: ”Nyt kun minusta oli tullut normaali, se ei kuulostanutkaan enää kovin houkuttelevalta. Omituinen oli päivän sana, eikä siitä tietenkään ollut kerrottu minulle. En kuulunut vieläkään joukkoon.” Kun terapiasta tulee muotia ja noin.

Rosien matka muistoihin ja minuuteen on riipaiseva. Kuka minä olen, mikä minut määrittää, miten minusta tulee minä? Kaikkihan näitä välillä pohtivat, minuuden muodostuminen kun ei juurikaan ole omissa käsissä, mutta tässä tarinassa on oma vinksahduksensa, joka vie pohdinnan tavanomaisista poikkeaville poluille. Kömpelösti tässä viittaan nyt siihen yllätysmomenttiin.

Kirjailija on tehnyt taustatyönsä huolellisesti ja osaa luennoimatta välittää mielenkiintoista tietoa psykologiasta ja alan tutkimuksesta. Tieteen ja kasvatuksen etiikka on tarinan punainen lanka, aiheet ovat rankkoja ja niitä pohtiessa voi ajautua ahdistuksen syövereihin. Mutta siitä ei voi syyttää kirjailijaa. Fowlerin tyyli on ymmärtävä ja humoristinen, paasaamatta ja syyttämättä hän erittelee hahmojensa valintoja silloinkin kun oma selkäydinreaktio käskee tuomitsemaan ilman oikeudenkäyntiä.

Olimme ihan suunniltamme on hyvä kirja, ja mitä parhain lukupiirikirja, koska silloin ei ole tarvetta varjella tarinan ylläriä. Suosittelen. 

Olimme aivan suunniltamme (We are all completely beside ourselves) / suomentanut Sari Karhulahti, Tammi 2015