Ihan tavallisena päivänä - Kate Atkinson

Luin tämän kirjan nyt jo toistamiseen ja jäin aivan yhtä ristiriitaisiin tunnelmiin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Ihan tavallisena päivänä on hyvä kirja ja hyvä rikosromaani. Mutta se ei ole loistava eikä häikäisevä ja sellaiseen kirjallisuuteen Kate Atkinson on minut totuttanut. Mokomakin. Jurnutin tästä samasta asiasta noin vuosi sitten ja nyt tein sen, mitä tuolloin uhkasin ja aloin paikkaamaan yhtä lukemattoman monista aukoista sivistyksessäni: luen Jackson Brodie –sarjan alusta loppuun.

Yksityisetsivä Jackson Brodie on entinen sotilas ja poliisi. Avioliitto on ajanut karille ja suhde ex-vaimoon ja tämän uuteen puolisoon on torainen. Brodie on hassu sekoitus lempeyttä ja karskiutta: mies joka välittää toisista syvästi (vaikka mielessään manaileekin näiden typeryyttä ja rasittavuutta) ja onnistuu saamaan turpiinsa tämän tästä.

Sarjan aloitusosassa Brodie saa selvitettäväkseen kolme tapausta eri vuosilta. On kotipihaltaan kadonnut kolmevuotias tyttö (1970), perheensisäinen kirvessurma (1979), sekä nuoren naisen raaka tappo kesken arkipäiväisen kokouksen (1994). Ja kas vain, täysin erillisiltä vaikuttavat tapaukset alkavat kietoutumaan yhteen. En väitä, että Atkinson olisi kieli poskessa tämän kieputuksen tehnyt, mutta jotain ilkikurista siinä tuntuu olevan. Rikoskirjallisuuden ominaispiirteet saavat hellää pöllytystä: sattumia ja epätodennäköisiä kohtaamisia on tolkuton määrä, ja Brodien hahmossa on löydettävissä melkeinpä kaikki tutut yksityisetsiväkörilään piirteet.

Ihmiskuvaus on taattua Atkinsonin laatua. Kun henkilögalleriasta löytyy rasistinen ja muutenkin höperö kissamummeli, voisi luulla, että karikatyyreillä mennään, mutta ei, kaikilla on kokonainen persoonallisuus ja historia, jota vasten peilata heidän toimintaansa ja asenteitaan. Muutamalla lauseella kirjailija luo psykologisesti syvän ja uskottavan hahmon jokaisesta sivuhenkilöistäänkin.

Johtoteemana kirjassa kulkee tyttöjen ja naisten haavoittuvuus. Kaikki kolme rikosta kuvaavat, joko suoraan tai välillisesti, kuinka joidenkin silmissä tyttö/nainen on vain halun kohde, jota voi käyttää ja jonka voi ottaa keinoja kaihtamatta. Brodie kokee kaiken tämän tuskaisesti seuratessaan omaa yhdeksänvuotiasta tytärtään, joka autuaan viattomana kantaa päällään t-paitoja, joiden rintamuksessa lukee ties mitä veikistelevää. Atkinson ei päästä lukijaa helpolla, mutta ei myöskään mässäile aiheellaan. Se on taito, jota kirjailijoissa arvostan suunnattomasti (ja mainitsen sen aina tietoisesti itseäni toistaen). 

Mitä moitittavaa tässä kirjassa nyt siis oli? Ei mitään. Mutta Atkinsonin tuotannossa Ihan tavallisena päivänä ei ole sitä parhainta kuitenkaan. Tyynin mielin siirryn seuraavaan Jackson Brodien seikkailuun ja ehkäpä yllätyn iloisesti. 

Ihan tavallisena päivänä (Case histories) / suomentanut Kaisa Kattelus. Schildts, 2011.

Hävitys - Jeff VanderMeer

Aina silloin tällöin äärikuulon alueella alkaa jonkin kirjan tai kirjailijan nimi toistumaan tiuhaan. Kyllähän sitä väkisinkin kiinnostuu. Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogia on tällainen tapaus.

Salainen hallintoelin monitoroi asumatonta ja vaarallista aluetta, X-aluetta. Ihmisjärjelle käsittämättömän rajan takana sijaitsevalle alueelle on vuosien saatossa lähetetty yksitoista tutkimusretkikuntaa. Vain muutama tutkimusmatkalaisista on palannut, ja hekin muuttuneina ja sairaina, kykenemättöminä muistamaan tapahtumia kunnolla.

Hävitys kertoo kahdennentoista retkikunnan matkasta. Tarinan kertoo biologi, yksi seurueen jäsenistä. Muut jäsenet ovat psykologi, antropologi ja maanmittari; kaikki jäävät nimettömiksi, heistä puhutaan vain ammattinimikkeillä. Tehtävänä on kartoittaa X-aluetta, yrittää selvittää sen salaisuus ja kirjata tarkasti ylös kaikki havainnot, sekä olla näyttämättä omia merkintöjään toisille.

Tutkijoiden tie vie kartoissa näkymättömälle syvälle maahan porautuvalle tunnelille, jota biologi tosin itsepintaisesti kutsuu torniksi. Käyminen tornin uumenissa muuttaa retken luonteen ja jäsenet alkavat suhtautumaan toisiinsa kyräillen ja paranoidisen vihamielisesti. X-alue ei aio päästää tutkijoita vähällä, eikä avata mysteeriään noin vain. Tilannetta ei helpota, että retkikunnan jäsenillä on omia henkilökohtaisia salaisuuksiaan, jotka he ovat tuoneet mukanaan.

Enempää ei tarinasta parane kertoa, koska se nakertaisi lukuelämystä pahasti.

Trilogian ensimmäinen osa on mysteerikirjallisuuden parhaimmistoa, jossa lyövät kättä scifi, kauhu ja psykologinen jännitys. Kerronta pitää otteessaan ja on tavattoman värikästä: X-alueen rikas luonto muuttuu mielessä eläväksi ja biologin spekulointi alueen arvoituksesta imaisee mukaansa.

Kiehtova ja hyytävä trilogian aloitus, pitää äkkiä saada käsiin seuraava osa Hallinta!

Hävitys (Annihilation) / suomentanut Niko Aula. Like 2015.