Celia-kirjasto tuottaa
vuosittain noin 1 000 uutta äänikirjaa. Kaupallisia äänikirjoja tuotetaan vajaa
200. Mättääkö yhtälö? Sitä ja paljon muuta pohdittiin Celian järjestämässä äänikirjaseminaarissa,
joka keräsi joukon kirja-alan asiantuntijoita Iiris-keskukseen Helsingin
Itäkeskukseen.
Kaupallinen kirja ja
Celiakirja
Kirsi
Ylänne avasi tilaisuuden kysymällä, miksi juuri Celia-kirjasto järjestää tilaisuuden
äänikirjoista. Celia on valtion erikoiskirjasto, jonka tehtävä on tuottaa ja
tarjota saavutettavia kirjastoaineistoja ja –palveluja henkilöille, joilla
jokin vamma tai sairaus estää painettujen kirjojen käyttöä. Celian
kirjatuotanto perustuu tekijänoikeuslain poikkeuspykälään §17, joka antaa
tietyille toimijoille oikeuden tuottaa saavutettavia aineistoja rajatulle
käyttäjäryhmälle.
Pitkäjänteisen ja
ammattimaisen kokoelmatyön hedelmänä on muodostunut noin 40 000 äänikirjan
aarreaitta, josta Celialla on syytä olla ylpeä. Arviointien ja
asiakaspalautteen perusteella kokoelma on kattava ja monipuolinen. Kirjojen
pitkä häntä ulottuu 1950-luvulle ja heiluu vinhasti; vaikka uutuuksille on eniten
kysyntää, menevät vanhatkin kirjat lainaksi yllättävänkin hyvin.
Mutta onko järkevää, että
Suomen kokoisessa maassa sama äänikirja tuotetaan kahteen kertaan, sekä
kaupalliseksi että Celiakirjaksi? Celian toive olisi, että
valtavirtakirjallisuutta tehtäisiin enemmän kaupalliseksi ja yleisten
kirjastojen kautta saataville kaikille käyttäjäryhmille ja Celia voisi
keskittyä tuottamaan nykyistä enemmän vähälevikkisempää kirjallisuutta
henkilöille, joille painettu kirja ei sovi.
Tässä yhtälössä voittaisivat
kaikki: henkilöt, jotka eivät syystä tai toisesta voi lukea painettua kirjaa,
saisivat suuremman valikoiman kirjallisuutta käyttöönsä, tuottajat saisivat
enemmän myyntiä ja yleiset kirjastot enemmän äänikirjoja kokoelmiinsa.
Liiketoimintajohtaja Essi Manner, Elisa Kirja ja
kustannuspäällikkö Tiina Aalto, Avain/BjtFinland kertoivat kaupallisten äänikirjojen tuottamisesta ja myynnistä. Sähkökirjojen,
joihin lasketaan sekä äänikirjat että e-kirjat, myynti kasvaa vuodesta toiseen,
pienesti mutta kuitenkin.
Äänikirjoille etenkin on
kysyntää ja niitä lukevat kaikenlaiset ja kaikenikäiset henkilöt. Usein
ajatellaan, että äänikirjan käyttäjät poikkeaisivat profiililtaan muista
lukevista ihmisistä, mutta näin ei ole. Mielenkiintoinen ja ilahduttava
havainto on, että äänikirja tavoittaa niitäkin, jotka yleensä eivät muutoin
paljon lue kirjallisuutta. Ja jos näet ihmisen istuskelemassa parkkihallissa
autossaan, hän luultavimmin kuuntelee äänikirjasta lukua loppuun.
Äänikirja lukukokemuksena
Lukevan yleisön näkökulmaa
tilaisuudessa edustivat kirjabloggarit Kirsi
Hietanen Kirsin kirjanurkasta ja Aino-Maria
Savolainen Amman lukuhetkestä. Molemmat ovat lukeneet äänikirjoja jo
pitkään, äänikirjojen kuuntelu on ikään kuin jatkumoa lapsuuden
iltasatuhetkistä.
Elämyksenä äänikirja on heille
vähintään yhtä voimakas kuin painettukin, joskus se voi mennä ihon alle
liikaakin ja jännittävä kohta kirjassa lähtee viemään huomiota pois muusta
ympäristöstä.
Kirsi Hietasen postaus
seminaarista löytyy täältä ja Aino-Maria Savolaisen täältä.
Kuka antaa äänen kirjalle?
Äänikirjojen lukijoina
toimii monen alan taitajia: näyttelijöitä, toimittajia, äänenkäytön
ammattilaisia. Joskus kirjailija lukee oman teoksensa ja tästä oli kertomassa Taija Tuominen, joka on lukenut Celialle
kirjansa Tiikerihai.
Hurmaavassa esityksessään
hän kertoi myös lapsuudestaan, esiintymisjännityksestä, lukemisen merkityksestä
ylipäätään ja poimi hienoja sitaatteja kirjallisuudesta. Tuomisen kerronta vei
niin mukanaan, ettei muistiinpanoja malttanut tehdä! Oman kirjan lukeminen
äänikirjaksi oli hänen mukaansa huikea, liikuttava ja vapauttava kokemus.
Celialle yli 800 äänikirjaa
lukenut, asiakkaiden rakastama Tuomo Holopainen
antoi näytteen taidoistaan lukemalla kirjoittamansa humoristisen kuvauksen
lukijan kannalta ihanteellisesta äänikirjasta. Uskokaa tai älkää, mutta
sellaisella kirjalla saataisiin Suomi nousuun ja valtio tekisi tuottavuuden
kolmiloikan.
Holopaisen kanssa hyvän
äänikirjan olemusta oli lavalla pohtimassa Celian tuotantopäällikkö Seppo Mallenius. Äänikirja voi olla hyvä
monessakin mielessä, mutta lukijan merkitys on keskeinen. Petteri Mård, Näkövammaisten keskusliiton äänittämön
tuotantopäällikkö kertoi, miten kirjalle valitaan lukija. Tekstin ja lukijan on
kohdattava, lukijan persoona kuuluu äänessä, joten sen on sovittava yhteen
luettavan tekstin kanssa.
Lukijalla todellakin on
väliä. Asiakaspalautteissa yksi toistuva närkästyksen aihe on esimerkiksi jos
äänikirjan lukija vaihtuu kesken sarjan. Mutta saako lukija elävöittää ja
värittää tekstiä? Tämä jakaa äänikirjojen käyttäjien mielipiteet: toisille
pienetkin tehosteet ovat häiriötekijä, toisia ei haittaa vaikka lähestyttäisiin
kuunnelmallisia piirteitä.
Kuunnellaanpa tässä asiassa konkaria. Tuomo
Holopaisen mielestä lukija ei saisi olla monotoninen, mutta ei myöskään tulkita
tekstiä liikaa; äänikirjaa kuuntelevan pitää kuulla kirjailijan ääni, kirjalle fyysisesti
äänensä antava lukija ei saisi häiritä tätä kokemusta. Tässä jos missä
punnitaan lukijan taidot.
Enemmän!
Äänikirjoja käyttävien
viesti tuottajille, myyjille ja kirjastoille on yksiselitteinen ja selkeä:
lisää, enemmän nimekkeitä. Yhteinen tahtotila tuotannon lisäämiseen alalta
varmasti löytyy, mutta tasapainottelu tuotantokustannusten ja
myyntitavoitteiden, tekijänoikeuksien, formaattien ja käytettävyyden kanssa
vaatii aikaa ja työtä.
Kysyntää on, ja nyt
tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä koko kirja-alan kesken, jotta äänikirja
kirjamuotona yleistyisi. Vähintäänkin tuplatuotannosta pitäisi päästä eroon
miettimällä toimijoiden rooleja ja työnjakoa uusiksi.
Kuvat: Celia-kirjasto