Onko vanhempana onnistuminen
onnenkauppaa? Onko yhteiskuntana onnistuminen onnenkauppaa? Ja mitä sitten
tapahtuu kun ensin on tapahtunut jotain pahaa?
Elina Hirvosen Kun aika loppuu on vavisuttava ja vaatelias
kuvaus lähitulevaisuudesta, joka näennäisesti ei poikkea tästä päivästä.
Makrotasolla puhutaan ilmastonmuutoksesta, mikrotasolla yksilöstä, nuorukaisesta,
joka lapsesta saakka on erottunut joukosta, jota on kiusattu, jonka puolesta
ollaan oltu huolestuneita ja joka on ottanut koko luontokunnan kohtalon
harteilleen. Lopulta nuorukainen ajautuu tekemään äärimmäisen ja pahan teon.
Mitä tapahtuu perheelle kun yksi
sen jäsenistä kiipeää talon katolle ja alkaa ampumaan ihmisiä summittaisesti? Huoli
maapallon ja ihmisen tilasta ja tulevaisuudesta on perhettä yhdistävä tekijä,
mutta se ei yhdistä heitä. Äiti Laura on ympäristötutkija ja luennoi ilmastonmuutoksesta
yliopistolla. Isä Eerik matkustelee ympäri maailmaa korjaamassa tuhottuja tai
tuhoutuneita maastoja. Tytär Aava toimii lääkärinä sodan runtelemassa
Somaliassa. Poika Aslak ajautuu ekoterrorismiin. Perhe on rikki, luurangot
kolistelevat kaapeissa.
Hirvonen pyörittelee taitavasti
häpeän ja syyllisyyden teemoja. Lauran eritellessä vanhemmuuttaan ja riittämättömyyden
tunnetta, tuntuu kuin katsoisi mikroskooppiin; tässä on selitys, tätä kun olisit
välttänyt niin kaikki olisi mennyt paremmin. Mutta kohta kuva muuttuu
kaleidoskooppimaiseksi, alati vaihtuviksi ja pakeneviksi tulkinnoiksi. Viisasten
kiveä ei ole, pahaa tapahtuu hyville, hyvä hairahtuu pahaan.
Helpolla kirja ei päästä, paitsi
että kuva tulevaisuudesta on hyytävä, se pistää ajattelemaan asioita vaikeista
kulmista: kun joku tekee pahaa toiselle, ketkä ovat oikeutettuja huoleen ja
suruun; ovatko syyllisyys ja häpeä ainoat sallitut tunteet teon tekijän läheisille?
Ajelehdin kirjan luettuani synkille
vesille miettimään, että kaikki tämä voisi aivan hyvin tapahtua omalle
perheelleni tai kenelle tahansa naapurin jampalle. Onneksi viisas ystävä
huomautti, että loppuuhan kirja kuitenkin helpottavasti. Luin lopun uudelleen, ja
kyllä, siellä orastaa toivo, peräänantamattomuus, sisukkuus. Tartutaan siihen.
Ajankohtainen ja ajatteluttava,
kaunista kieltä, hallittua lausetta. Suosittelen. Finlandia-ehdokkuuttakin on
jossain povattu, enpä ihmettelisi.
Kun aika loppuu / Elina Hirvonen. WSOY 2015, 251 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti